Olen koonnut tähän dokumenttiin eri lähteistä ajatuksia ja näkemyksiä maailmasta laajasti ymmärrettynä, elämästä ja tietoisuudesta sekä kuvannut, miten näen tavoiteltavan elämän ympäristön ja tavoiteltavan elämän kulun dokumentin päiväyksen aikaan. Esitys on jäsennetty kysymysten mitä? miksi? ja miten? mukaisiin kokonaisuuksiin. Lisäksi dokumentti sisältää selityksiä ja taustoja -osion. Eräänlaisena punaisena lankana läpi esityksen on vastuullisuuden, välittämisen ja kehittymisen tematiikka.
Professori Esko Valtaoja toteaa kirjansa ”Kaiken käsikirja” esittelyssä ”Mitä teemme kaikella tiedolla? Parempaa maailmaa. Meille ei ole enää sijaa maailmassa, josta tulimme; tiedon portit ovat avautuneet eikä menneisyyteen ole paluuta. Mutta tieto on jäsennettävä, siitä on koetettava löytää se olennaisen ydin, jonka varaan itsekukin voi sitten halujensa, kykyjensä ja tarpeittensa mukaan rakentaa oman Kaiken käsikirjansa, oppaansa maailmaan.” Olkoot tämä oma tällainen oppaani, jota voin tarvittaessa käyttää apuna arvioimaan, missä olemme ja mihin suuntaan on tarpeen jatkossa suunnistaa.
Tässä kirjoituksessa ei käsitellä sellaisia aiheita kuin maailmankaikkeuden synty, tähtien synty, maapallon synty, elämän synty, evoluutio, maapallon loppu yms., koska näiden aiheiden käsittely ei liity kirjoituksen toimimiseen oppaanani maailmaan ja elämään.
Konkreettisesti dokumentti sisältää mm. asiakokonaisuuksia kuten elämän tarkoitus, tietoisuus, mietteitä olevaisen perustason fysiikasta, spekulaatioita maailmankaikkeuden lopullisesta kohtalosta, sopeutuminen ja vaikuttaminen elämän kulkuun, taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä talous sekä kuvaus eräästä tavoiteltavasta tulevaisuusvisiosta. Näiden lisäksi dokumentti sisältää tuon jo mainitun selityksiä ja taustoja -osion, jossa on kuvattu tiettyjä, mielenkiintoisia aiheita.
Dokumentin ”mitä? miksi?” osio sisältää myös vahvasti pohdintoja, mistä henkisessä mielessä maailmasta ja elämästä pohjimmiltaan ja perusteiltaan voisi olla kysymys. Ehdottomia vastauksia näissä pohdinnoissa esiin nouseviin kysymyksiin ei (ainakaan tässä vaiheessa) ole olemassa. Ihmisen on myös kestettävä kykenemättömyytensä ymmärtää elämän ehdoton tarkoitus.
Elämän tarkoitus vaihtelee eri ihmisillä, päivittäin ja tunneittain. Siksi tarkoituksella yleensä ei ole merkitystä, vaan yksilön elämän tarkoin määritellyllä tarkoituksella tietyllä hetkellä. Tämän kysymyksen esittäminen yleisenä olisi samaa kuin kysyä shakkitoveriltaan: ”Kerro minulle, mestari, mikä on maailman paras siirto.” Ei yksinkertaisesti ole olemassa sellaista kuin paras tai edes hyvä siirto erillään pelitilanteesta ja vastustajan persoonallisuudesta. Sama pätee inhimilliseen olemassaoloon. Ei saa etsiä abstraktista elämän tarkoitusta. Jokaisella on oma erityinen työnsä tai tehtävänsä elämässä, jokaisen on tehtävä tehtävänsä. Häntä ei voida korvata toisella eikä mikään muu elämä voi korvata hänen elämäänsä. Siksi jokaisen elämäntehtävä on ainutkertainen samoin kuin asianomaisen mahdollisuus suorittaa se.
Kuten jokainen tilanne elämässä on haaste ihmiselle ja asettaa ratkaistavaksi ongelman, samoin voidaan kysymys elämän tarkoituksesta tosiasiassa kääntää. Ihmisen ei loppujen lopuksi tulisi kysyä, mikä on hänen elämänsä tarkoitus, vaan päinvastoin hänen täytyy todeta, että juuri häneltä kysytään. Lyhyesti sanoen, elämä kysyy jokaiselta ihmiseltä. Jokainen voi vastata elämälle ainoastaan vastaamalla omasta elämästään. Elämälle voi vastata vain tuntemalla vastuunsa.
Elämän tarkoitus on elämä itse, tai ainakin se on ainoa tarkoitus, josta voimme olla varmoja. Tähän on pakko vielä lisätä, että ei voida kuitenkaan sulkea pois muita mahdollisia elämän ja olemassaolon selityksiä, tarkoituksia ja päämääriä. Näistä ei vain voida tietää.
Luominen jatkuu yhä. Elämämme ja tekomme ovat osa kehitystä, jonka lopputulosta emme pysty edes aavistelemaan, mutta jossa jokainen meistä on korvaamattoman arvokas osa. Maailmankaikkeuden lahja minulle oli elämä; vastalahjani maailmankaikkeudelle on oma ainutlaatuinen elämäni.
Tämä vastuun tunteminen heijastuu säännössä: ”Elä niin kuin eläisit jo toista kertaa ja ikään kuin olisit ensimmäisellä kerralla toiminut yhtä väärin kuin nyt olet toimimaisillasi.” Näyttää siltä, ettei mikään kannusta ihmisen vastuuntuntoa enemmän kuin tämä periaate, joka kehottaa ihmistä ensiksi kuvittelemaan, että nykyinen on menneisyyttä, ja toiseksi, että menneisyys voidaan kuitenkin vielä muuttaa ja korjata. Tällainen ohje tuo hänen eteensä elämän rajallisuuden samaten kuin hänen elämänsä ja itsensä suhteen tekemänsä ratkaisun lopullisuuden.
Väitettäessä, että ihminen on vastuuta kantava olento ja että hänen täytyy toteuttaa elämänsä potentiaalinen tarkoitus, halutaan painottaa, että elämän todellinen tarkoitus on löydettävä maailmasta eikä ihmisestä itsestään tai hänen psyykeestään ikään kuin hän olisi suljettu järjestelmästä. Vain siinä määrin kuin ihminen sitoutuu elämänsä tarkoituksen toteuttamiseen hän myös toteuttaa itseään. Toisin sanoen, jos itsensä toteuttamisesta tehdään päämäärä sinällään, sitä ei voida saavuttaa muuta kuin itsensä ylittämisen sivutuotteena.
Elämän tarkoitus muuttuu jatkuvasti. Mutta se ei koskaan lakkaa olemasta. Voimme löytää tämän elämän tarkoituksen kolmella tavalla: 1) tekemällä jonkin teon, 2) kokemalla jonkin arvon, 3) kärsimällä. Ensimmäisen saavuttaminen tai suorittamistapa on aivan ilmeinen. Toinen ja kolmas tarvitsevat lisäselvitystä.
Toinen tapa löytää elämän tarkoitus on kokea jotakin, kuten luonnon tai kulttuurin aikaansaannos tai joku ihminen esimerkiksi rakkauden avulla.
Rakastaminen on ainoa tapa ymmärtää toisen inhimillisen olennon persoonallisuuden sisimmäinen ydin. Kukaan ei voi rakastamatta täysin tajuta toisen ihmisen todellista sisintä. Rakkauden sielullisen vaikutuksen avulla hän kykenee näkemään rakastetun ihmisen olennaiset piirteet ja ominaisuudet. Ja hän näkee vielä enemmän, rakastetun mahdollisuudet, sen mikä ei hänessä vielä ole toteutunut, vaan joka odottaa toteutumistaan. Lisäksi rakastava ihminen rakkautensa avulla tekee rakastamansa ihmisen kykeneväksi toteuttamaan näitä mahdollisuuksia. Saamalla hänet tietoiseksi siitä, mitä hän voisi olla ja mitä hänestä pitäisi tulla, hän saa nämä mahdollisuudet toteutumaan.
Ihmisen kohdatessa tilanteen, jota hän ei voi paeta tai välttää, kun hänen on kohdattava kasvoista kasvoihin kohtalo, jota hän ei voi muuttaa, esimerkiksi syöpä, jota ei voida leikata tai muu parantumaton sairaus, juuri silloin ihminen saa viimeisen mahdollisuutensa toteuttaa korkeimman arvonsa, täyttää syvimmän tarkoituksensa, kärsimyksen tarkoituksen. Kaikkein merkityksellisintä on asenteemme kärsimiseen, tapa, jolla otamme kärsimyksen kantaaksemme. Kärsiminen lakkaa eräässä mielessä olemasta kärsimystä sillä hetkellä, kun se löytää tarkoituksensa, kuten esimerkiksi uhrautumisen tarkoituksen. Sanomattakin on selvää, että kärsiminen ei ole mielekästä, jollei se ole ehdottoman välttämätöntä. Kirurgisin toimenpitein parannettavaa syöpää ei esimerkiksi saa jättää hoitamatta, ikään kuin se olisi potilaan kohtalo. Tämä olisi masokismia eikä sankarillisuutta.
Tämä ehdoton tarkoitus vie voiton ihmisen rajallisista kyvyistä. Puhumme tässä yhteydessä perimmäisestä tarkoituksesta. Ihmistä ei vaadita kärsimään elämän tarkoituksettomuudesta, vaan hänen on kestettävä kykenemättömyytensä ymmärtää ehdoton tarkoitus järjellisin keinoin. Logos (kreikankielinen sana logos merkitsee ”tarkoitusta”) on syvempää kuin logiikka.
… Tässä oli vain pieni alku myöhemmin julkaistavasta koko dokumentista ...